Keltsu

Keltsun kohtaamispaikkatoiminnan tavoitteena on tarjota heikoimmassa asemassa oleville väestöryhmille merkityksellistä toimintaa ja lisätä heidän hyvinvointiaan, arjen hallintaansa, sosiaalisia verkostojaan sekä osallisuuden kokemustaan.

Sirkkulanpuiston nopean toiminnan joukot -hankkeen logo

Keltsu on lämminhenkinen ja yhdenvertaisuuteen ja yhteisöllisyyteen uskova kohtaamispaikka, jonne kaikki arkeensa sisältöä, sosiaalisia kontakteja ja mielekästä tekemistä kaipaavat ovat tervetulleita. Avoimina aukioloaikoina Keltsussa on mahdollisuus lukea päivän lehti, kahvitella, rupatella, hoitaa virastoasioita puhelimitse ja tietokoneella sekä tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin on. Emme edellytä päihteettömyyttä mutta korostamme ns. ryhmäkuntoa: tilassa tulee kaikilla olla turvallinen olo. 


Keltsusta saa myös apua ja tukea asioiden hoitamiseen: saatto- ja rinnallakulkuapua sosiaali-, terveys- ja päihdepalveluihin, apua Kela-asioissa jne. Akuutteihin tuen tarpeisiin pyritään vastaamaan nopeasti – usein jo saman päivän aikana – ja ei niin akuuteille asioille voi varata ajan työntekijälle maanantaille ja perjantaille.


Avoimien aukiolojen ulkopuolella tarjoamme erilaisia ryhmätoimintoja (4–6 per viikko), joita vapaaehtoiset ja/tai työntekijät ohjaavat: liikuntaa, kädentaitoja, kokkailua, luontoretkiä ym. Aktiviteetteja pyritään järjestämään kävijöiden toiveiden mukaan, eikä niihin osallistumisesta tule osallistujille kustannuksia.  Keltsun Facebook-sivulle ja Keltsun seinälle päivitetään kunkin viikon sisältö.


Keltsu sijaitsee osoitteessa Kuninkaankatu 30, ja sen avoin aukiolo on ti, ke ja to klo 10–14 (ryhmät pääsääntöisesti ti, ke to ja pe klo 13–15).  


Tervetuloa Keltsuun!    

Työntekijät


Tiia Eskelinen 

puh. 044 714 8005 / Whatsapp

tiia.eskelinen@ry.sirkkulanpuisto.com


  



Samuli Alves Heikura 

puh. 044 714 8013 / Whatsapp 

samuli.alves@ry.sirkkulanpuisto.com

   


Löydät meidät Facebookista:

https://www.facebook.com/sirkkulanpuistonNTJ

Tiia Eskelinen
Tiia Eskelinen
Samuli Alves Heikura